Ahdistusta ja koulua

Oon kotilomalla osastolta. Mulla on mennyt lähiaikoina, ainakin viikon verran paremmin, mutta just nyt mulla on tosi paha olla. Yritän hokea itselleni että kyllä tää tästä, mä selviin, kohta on taas parempi olo.

Mä olin tänään ekaa kertaa aikoihin koulussa, oli tosi ihana nähdä kaikkia ihmisiä pitkään aikaan, tunsin oloni  "normaaliksi", ku sain olla osa meidän luokkaa. Keskittymiskyky oli ihan nolla, kävelin koko ajan luokassa, en jaksanut keskittyä tehtäviin. Meillä oli uus enkun ope, se oli tosi mukava. Juttelin sen kanssa pitkään mun tilanteesta, kun rehtori oli kertonut sille musta. Se halus kuulla mun kertomana vielä mun tilanteen. Se oli tosi ihana, se ymmärsi, ja sanoi et mun pitää kertoa sille jos se voi auttaa mua mitenkään. Sanoin, ettei muuten oikein voi, paitsi ymmärtää. Se sanoi että se ymmärtää, ja kehui miten hienosti mä osasin kertoa sille tästä. Siitä tuli hyvä mieli. Usein ajattelen et oon tosi huono puhumaan, siks toi ilahdutti. Rehtori oli kuulemma sanonut, että käsittele sitten sitä Moonikaa silkkihansikkain. Se nauratti. Mun rehtori on myös tosi ihana, se ymmärtää niin hyvin ja jaksaa kannustaa eteenpäin. Oon siitä kiitollinen.

En tiedä mikä mua ahdistaa. Yritän nykyään ememmän eritellä, että mitä tunteita sen ahdistuksen alla on. Se on vaikeaa, mutta se auttaa. Nyt on ehkä stressi ja turvattomuus. En tiedä..